![]() | IVANAhelsinki MTV DesigneramaanIVANAhelsinki on yksi vuoden 2008 MTV Designeraman tähdistä. Teksti HL / Kuvat IVANAhelsinki, syksy/talvi 2008–09 |
IVANAhelsinki esittelee syys-talvimallistonsa Music Televisionin Designerama 2008 -muotigaalassa Berliinissä 8.10.2008 neljän muun eurooppalaisen merkin ohella.
Kolmatta kertaa järjestettävä high fashion -gaala yhdistää muodin ja musiikin – tänä vuonna Saksassa huippusuosittu Deichkind siivittää IVANAhelsingin, vasta toisen mallistonsa esittelevän brittiläisen Bjork&McElligottin, hollantilaisen Marlies Dekkersin, saksalaisen Marcel Ostertagin ja ranskalaisen ABiraton näytöksiä.
"MTV:stä otettiin meihin yhteyttä ja pyydettiin mukaan gaalaan", kertoo Berliinissä näytösjärjestelyjä hoitava IVANAhelsingin Pirjo Suhonen. "MTV:n edustaja oli nähnyt vuosi sitten Bird Ring -näytöksemme Pariisissa ja halusi meidät ehdottomasti mukaan."
"MTV Designerama on meidän kannaltamme jännä ympäristö, sillä vieraina ovat MTV:n kutsumat stailistit ja vieraat. Tilaisuuteen odotetaan yhteensä 2 600 vierasta", Suhonen jatkaa.
MTV Designeraman parhaat palat esitetään Saksan Music Televisionissa lauantaina 11.10.2008 klo 20.
7. lokakuuta 2008, fashionFINLAND.com
Katso kuvat (1)
Osta tästä
Kommentit
Kukaan ei ole vielä kommentoinut artikkelia.
