Uutiset

Avusta shoppailemalla

Marimekko toi Syöpäjärjestöjen lokakuiseen Roosa nauha -kampanjaan uutena tuotteena pinkkisävyisen kangaskassin.

Teksti HL / Kuvat Marimekko

Marimekko osallistuu tänä vuonna Syöpäjärjestöjen Roosa nauha -kampanjaan jo viime vuonna kampanjatuotteena tutuksi tulleen pinkillä Unikko -heijastimella ja uudella Metsän väki -kangaskassilla.

Kampanjatuotteista saaduista myyntituloista osa lahjoitetaan Syöpäsäätiön Roosa nauha -rahaston kautta kotimaisen rintasyöpätutkimuksen tukemiseen. Kustakin myydystä heijastimesta syöpätutkimukseen lahjoitetaan 1 euro, Kristina Isolan suunnittelemasta kuosista valmistetusta kangaskassista 3,5 euroa. Tuotteita myydään Marimekon omissa ja jälleenmyyjien liikkeissä.

Syöpäsäätiön Roosa nauha -kampanjan rusetti on tänä vuonna saanut Suomessa uuden kuosin, jonka on suunnitellut muun muassa Marimekolle suunnittelemistaan, palkituista kuoseistaan tunnettu Maija Louekari. Rusetin kuviossa kahdesta kädestä muodostuu lähimmäisen tuen tärkeyttä symboloiva halaus. Kuvio on yksityiskohta Louekarin Marimekolle suunnittelemasta Aarre-kankaasta.

Rusettien myynnin tuotosta puolet osoitetaan Syöpäsäätiön Roosa nauha -rahastoon rintasyöpätutkimukseen ja puolet Syöpäjärjestöjen työhön rintasyöpäpotilaiden hyväksi. Rusetteja on saatavana muun muassa Syöpäjärjestöjen verkkokaupasta ja Marimekon myymälöistä.

Roosa nauha -kampanjan avulla kerätään varoja rintasyöpätutkimukseen yli 40 maassa. Kaikki kotimaisen Roosa nauha -kampanjan tuotteet löytyvät kampanjan verkkosivuilta.

2. lokakuuta 2008, fashionFINLAND.com

Katso kuvat (1)

Osta tästä

Kommentit

Kukaan ei ole vielä kommentoinut artikkelia.

Kommentoi